Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

http://www2.siikajoki.fi:80/d5web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2018/80

Määräaikainen työvalmentaja ajalle 2.1.-30.4.2019

Siikajoen kunta hakee määräaikaista työvalmentajaa ajalle 2.1.-30.4.2019 (työsuhde voi jatkua 30.6.2019 saakka) perustuen PSAVI:n myöntämään rahoitukseen. 

Kyseessä on sivistystoimen nuorten palveluihin kuuluva nuorten työvalmennus, joka toteutetaan osana Raahen kaupungin nuorisotoimen Satelliittiyhteistyötä.

Työvalmentajan tehtäviin kuuluvat nuorten tukeminen arjen hallinnassa ja ohjaaminen harjoitteluun, oppimissopimukseen tai palkkatyöhön sekä työskentely nuorten kanssa ja heidän edistymisen seuraaminen. Lisäksi tehtäviin kuuluvat työvalmennuksen kehittäminen ja arviointi. Työvalmentaja toimii Satelliitti-tiimin jäsenenä.

Tehtävään valittavalta edellytetään oma-aloitteellisuutta, vastuullisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja halua tehdä verkostotyötä. Katsomme eduksi työpajatoiminnan tuntemuksen sekä kokemuksen erityistä tukea tarvitsevien nuorten kanssa tehdystä työstä. Kelpoisuusehtona on soveltuva ammatillinen perustutkinto. Lisäksi edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta. 

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan (tehtäväkohtainen palkka 2162,70 e). Työaika on yleistyöaika 38,45h/viikko.  Koeaika on 2 kk. Työ tehdään pääasiassa Siikajoella.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. 

Hakemus ansioluetteloineen toimitetaan 10.12.2018 klo 15 mennessä osoitteella heli.karhunen(at)siikajoki.fi 
Lisätiedot: Vt. sivistystoimenjohtaja Juha Vaara p. 040 3156 433

 

Nähtävillä 22.11. - 10.12.2018

Julkaistu: 22.11.2018 13.39